Meripihka
NYT! Myymme kaikki loput hopeameripihkakorut 25-40% alennuksella!
Meripihka on jopa 40 miljoonaa vuotta sitten kasvaneiden havupuiden kivettynyttä pihkaa, joka on kerrostunut meren pohjaan. Sieltä se huuhtoutuu Itä- ja Pohjanmeren rannoille. Meripihka sisältää erilaisia hartseja, meripihkahappoa ja eteerisiä öljyjä. Sitä on käytetty esihistorialliselta ajalta lähtien koruina ja lääkkeenä. Meripihka vähentää tarun mukaan mm. hampaiden puhkeamisen kipuja.
Meripihkalla on monta nimeä: auringon kivi, pyhä kivi, pohjoisen kulta, kivikauden kulta, Baltian kulta ja elektroni. Se on ensimmäinen ihmisen käyttämä jalokivi. Riippuen meripihkan iästä, sen väri vaihtelee lähes valkoisesta keltaisen lukuisiin sävyihin, oranssiin ja tummaan melkein kirsikan punaiseen. Kiveä käsittelemällä saadaan aikaan myös vihreä sävy.
Suomea lähinnä olevat luonnon meripihkaesiintymät löytyvät Baltian maista, Puolasta ja Venäjältä. Myös seuraavissa maissa on esiintymiä: Hollanti, Iso-Britannia, Italia, Romania, Myanmar, Yhdysvallat ja Dominikaaninen tasavalta. Suomessa raakameripihkaa on löydetty pieneltä alueelta Inkoosta, Paraisilta, Nauvosta ja Yli-Iistä.
Meripihka on ollut kiinnostuksen ja ihailun kohde jo vuosisatojen ajan. Sen kauneus, miellyttävä tuoksu ja käsiteltävyyden helppous ovat tehneet siitä arvostetun korukiven. Kiviterapian mukaan meripihka tuo onnea kantajansa luokse.
Yrityksemme koruvalikoima sisältää mm. sormuksia, korvakoruja, rannekoruja, riipuksia ja kaulakoruja. Korut ovat kotoisin Puolasta ja niissä käytetty hopea on sterling hopeaa, jossa hopeapitoisuus on 92,5%. Korut eivät sisällä nikkeliä. Kuvissa joitakin esimerkkejä tuotteistamme.
